Eduskuntavaalit antavat kansalaisille mahdollisuuden vaikuttaa siihen, kuka heidän etujaan ajaa ja millaisin eväin. Jokainen annettu ääni vaikuttaa lopputulokseen, sillä toisinaan äänisaaliit eivät eroa toisistaan kovinkaan paljoa. Äänioikeutettuja Suomessa ovat kaikki viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset. Vaalit järjestetään joka neljäs vuosi, jolloin maamme jakautuu 13 vaalipiiriin maakuntajaon mukaisesti. Edustajien määrä vaihtelee aina vaalipiirin asukasmäärien mukaisesti.
Eduskuntavaalit ja niiden keskeiset periaatteet
Vaalijärjestelmämme on henkilö- ja puoluevaalien yhdistelmä, jossa yhdellä numerolla äänestetään siis henkilöä sekä puoluetta, jota hän edustaa. Käytössä on yleinen sekä yhtäläinen äänioikeus. Se tarkoittaa siis sitä, että äänioikeus riippuu vain sellaisista edellytyksistä, jotka kansalaisilta löytyvät. Eli Suomen kansalaisuus ja 18 vuoden ikä. Yhtäläisellä äänioikeudella tarkoitetaan sitä, kullakin äänioikeutetulla sama äänimäärä käytössään eli jokaisella on yksi ääni.
Vaalit kiinnostavat suomalaisia ja kotimaan uutiset kertovatkin hyvin tarkkaan tapahtumista. Vaalipäivänä usein seurataan television tai internetin välityksellä suorana tilanteita ja jännitetään kuinka oman ehdokkaan käy. Ilmassa on suorastaan urheilujuhlan tuntua, kun ääniä lasketaan ja tuloksia odotellaan saapuviksi vaalipiiri kerrallaan. Vähemmänkin politiikkaa normaalisti seuraava innostuu pitämään tapahtumia silmällä,
Vaalit ovat salaiset
Vaaleissa pätee vaalisalaisuus, joka tarkoittaa sitä etteivät ketkään muut tahot saa tietää, kenelle äänestäjä on äänensä antanut. Muilla tahoilla tarkoitetaan esimerkiksi vaaliviranomaisia, muita viranomaisia tai muita kansalaisia. Kenellekään ei tarvitse koskaan paljastaa, kenelle on halunnut äänensä luottamuksen osoituksena antaa. Ehdokkaan päättäminen on henkilökohtainen asia ja joskus voi olla jopa vaikeuksia miettiä, äänestääkö puolueen vai henkilön mukaan.