Kuinka löytää uutisia Euroopasta

  • tehnyt
Henkilö lukemassa sanomalehteä.

Kotimaan ja lähialueiden tapahtumat sekä uutiset kiinnostavat lähes kaikkia suomalaisia. Moni kaipaa silti myös uutisia Euroopasta, sillä kuuluuhan Suomikin Eurooppaan. Lisäksi lähialueiden ulkomaalaisten uutisten seuraaminen voi olla monen mielestä kiinnostavaa muiltakin osin. Eurooppalaisia uutisia voi olla kuitenkin vaikeampi löytää, ainakaan suomeksi, kuin kotimaisia uutisia. Suurimmat eurooppalaiset uutiset kerrotaan tietenkin monilla Suomen uutissivuillakin, mutta mistä sitten löytyvät pienemmät uutiset?

Uutisia Euroopasta suomeksi

Moni suurimmista uutislähteistä, kuten sanomalehdistä ja uutissivustoista tarjoaa melko kattavasti myös Euroopan uutisia. Etenkin suurimmat ja suomalaisia koskevat uutiset kerrotaan näillä sivustoilla tai näissä lehdissä. Jokaisen Euroopan maan pienempiä ja paikallisiakin uutisia pääsee lukemaan helposti netin eri sivustojen kautta. Monet näistä erityisesti paikallisia uutisia tarjoavista sivustoista ovat kuitenkin englanninkielisiä.

Ulkomaan uutiset vaativat siis usein hieman englanninkielen osaamista, mikäli haluaa lukea myös pienimmät eurooppalaiset uutiset suurimpien tapahtumien lisäksi. Suomalaisten suosiossa olevien lomakohteiden uutisista kerrotaan kuitenkin paljon myös suomeksi eri lähteitä pitkin. Esimerkiksi Radio Finlandia on suomalaisten radiokanava Espanjassa. Se tarjoaa sekalaisia uutisia etenkin alueen tapahtumista, vaikkakin radiokanavalla on paljon myös muuta sisältöä.

Euroopan uutisia voi seurata monella tavalla

Euroopan ajankohtaisia asioita ja uutisia tarjoavat monet sivustot, kuten Eurooppatiedotus, Yle Uutiset ja muut suomenkieliset uutissivustot sekä tietenkin perinteiset sanomalehdet. Moni radiokanava, kuten esimerkiksi Radio Nova, lähettää myös uutisia. Uutisia voi seurata monista muistakin lähteistä, kuten esimerkiksi Facebookin eri maiden ja kaupunkien paikallisten ryhmien tai sivujen kautta.

Avainsanat: