Polttoaineen hinta on herättänyt paljon keskustelua, koska hinta on noussut huimasti kuluneen vuoden aikana. Joitain kuukausia sitten uutisoitiin polttoaineen hinnan yltävän jopa kolmeen euroon litralta. Hintaan vaikuttaa luonnollisesti kysyntä ja tarjonta, jotka ovat tällä hetkellä epätasapainossa. Epätasapainon vuoksi hinta on noussut huimasti. Oletko sinä tietoinen, mistä hinnan nousu oikein johtuu ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat?
Polttoaineen hinta on noussut yhdestä merkittävästä syystä
Polttoaineen hintaan vaikuttaa raakaöljyn hinta. Raakaöljyn hinta on noussut huimasti, joten luonnollisesti siitä valmistettujen polttoöljyjen hinta on myös noussut. Raakaöljyn hintaan ovat vaikuttaneet eniten Ukrainan sota ja viime vuosina vallinnut koronatilanne. Venäjä saa raakaöljyn myynnistä huomattavia summia ja sodan vuoksi kaupankäyntiä on rajoitettu. Koronaviruksen rajoitusten poistuessa on myös raakaöljyn kysyntä kasvanut.
Kirjoitushetkellä kotimaan uutiset ovat viime aikoina uutisoineet polttoaineen hinnan laskeneen huippulukemista lähemmäs kahden euron litrahintaa. Joillain paikkakunnilla on jopa päästy alle kahden euron haamurajan. Kotimaan uutisten seuraaminen kannattaa, jos haluat pysyä perillä hinnan mahdollisesta kehityksestä suuntaan tai toiseen. Harvaan asutussa Suomessa yksityisautoilu on merkittävässä roolissa, joten luonnollisesti bensan hinnan muutokset vaikuttavat suomalaisten elämään.
Miten polttoaineen hinta kehittyy jatkossa?
Polttoaineen hinnan kehitystä ei osaa kukaan ennustaa tarkalleen. Polttoaineen hinta elää ja tulee elämään maailman tilanteen mukaan jatkuvasti. Ainut tekijä, johon voimme itse vaikuttaa, on polttoaineen kulutuksen vähentäminen. Tähän on tarjolla runsaasti vinkkejä taloudellisemman ajamisen muodossa. Polttoöljy lämmitteisten talojen osalta on myös runsaasti vinkkejä tarjolla lämpimän veden ja lämmityksen säätelyn avulla tapahtuvaan säästöön.